sunnuntai 25. elokuuta 2013

Nainen laittaa tanssikengät jalkaan

Mahtava vapaa viikonloppu takana! Mulla oli tosiaan vain neljäpäiväinen työviikko, joten perjantaina oli mukava herätä ilman herätystä. Sain hiukset värjättyä yli kahden viikon värjäystauon jälkeen ja päätettiin sen jälkeen ottaa suunnaksi Nokia. Matkalla kuitenkin poikettiin Tampereen Lielahdessa, sillä halusin käydä kurkkaamassa Jonnan kirppiksen tarjonnan. Kuten epäilin, en jäänyt tälläkään kertaa ilman saalista. Ostoksia tulee esiteltyä tässä asukuvien muodossa, tämän päivän asun kuviollinen paita/mekko ja mustat farkut ovat osa niistä. :-) Lisäksi löysin ihanan hupparin ja kahdet muut farkut.

 photo IMG_4431-1_zpsc2738348.jpg

Nokialla käytiin moikkaamassa mun lempparipariskuntaa eli Valpua ja Joonasta. Ilta vierähti nopeasti, ja haluttiin ennen kotiinmenoa käydä pyörähtään vielä Tampereen yöelämässä eli toisinsanoen kantispaikassamme. Ja tosiaan piti vain nopeasti käydä... Taidettiin puoli kaks lähteä kohti kotia. :-D

 photo asu25_zps311c07a3.jpg

Eilinen meni ihan toisenlaisissa merkeissä, sillä lähdettiin ajeleen maaseudulle ja sieltä saaristoon! Tehtiin lähes noin puolentoista tunnin lenkki isohkolla moottoriveneellä upeassa auringonpaisteessa. Tosin siinä ehti jo tulla vähän kylmä, joten onneksi pääsi pian autoon lämmittelemään, ja siitä matka jatkui taas kerran Tampereelle. :-D Tää alkaa olemaan jo ihan vakiojuttu viikonloppuisin. Itsehän en tosiaan usein (vain muutaman kerran vuodessa) alkoholia käytä, joten olen lähes aina kuskin roolissa. Tulee baarireissut halvaks ja aamulla herää pirteänä. :-)

Tänään ollaan vaan lähinnä höntsäilty kotona, ja istuttu avoppilassa kahvilla. Oli niin ihanan aurinkoinen päivä, että oli pakko heittää kesäiset vaatteet päällä. Ei mee enää montaa viikkoa, että saa jo pukea kunnon takin päälle kaulahuiveineen... :-( Mutta ei pidä miettiä sitä vielä, vaan nauttia näistä viimeisistä lämpimistä päivistä! Nyt lähden väsäämään huomiseks töihin eväitä, ja yritän päästä joskus vielä nukkumaankin, herätys näyttää olevan kello 5:15...

 photo asu25-1_zps7916c402.jpg
paita/mekko, farkut kirppis • tennarit Skopunkten

10 kommenttia :

Asialliset kommentit otetaan avosylin vastaan, asiattomat menee suoraan roskakoriin. Kiitos kommentistasi♥