perjantai 23. elokuuta 2013

Toivepostaus: Mä oon rekkamies (eiku nainen)


 photo insta3_zps64acea99.jpg

Multa kyseltiin jossain vaiheessa postausta opiskeluistani, ja tästä alasta. Tässä se nyt tulee! Ja ettei mun tarvitse väsätä kahta erillista postausta, laitoin tähän kuvitukseksi puhelinkuvia viime- ja tältä viikolta, ja samalla kuulumisia tältä viikolta. :-)

Kaikki lähti vitsistä. Muutama kaveri opiskeli ennestään ammattikoulussa logistiikkaa, ja kun mulla tuli eteen se elämänvaihe, kun pitäis valita jatko-opiskelupaikka, raksitin sieltä Nokian toimipisteen logistiikka-alan perustutkinnon, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Mulla oli vain pieni oletus siitä, mitä homma tulisi pitämään sisällään, muttei mitään aavistustakaan, miten seuraavat kolme vuotta tulis sujumaan. Ja ihan hyvä, etten tiennyt.

 photo insta4_zpsd26a170f.jpg

Aloitin (nyt jo) entisen kotipaikkakuntani ammattikoulussa ensimmäisen vuoden, ja vaikka tunsin sieltä kymmeniä ihmisiä, en kuitenkaan luokaltani ketään. Mun lisäksi meidän ryhmässä oli yksi tyttö, ja Hertasta tuli mun pelastus. Oltiin kuin paita ja peppu. Ensimmäinen vuosi logistiikka-alan opinnoissa sujui hyvin. Aloin oppia alan asioita pikkuhiljaa. Tuli kesäloma (ja silloinkin oltiin Hertan kanssa kuin liimautuneita toisiimme), ja alkoi toinen lukuvuosi. Lähdin heti ekan jakson alussa työssäoppimaan, ja homma toimi vaihtelevasti. Sain jakson kuitenkin hyväksytysti suoritettua, ja koulu jatkui normaalisti toisessa jaksossa. Sitten heitin kaiken ranttaliks. Ei huvittanut aamulla herätä ajoissa, hyvin pystyi jättämään tunteja väliin, ja ketä haittaa jos lähden tunnin aikaisemmin? Lopputulos oli se, että mulle annettiin tämän vuoden tammikuussa kaksi vaihtoehtoa; erota tai keskeyttää opinnot. Keskeytin opinnot, ja lähdin etsimään itseäni. 

 photo insta1_zpsef1fc420.jpg

Koko kevään mietin, että mitä tekisin elämälläni. Mietin muita opintovaihtoehtoja, mutta aina päädyin tähän samaan alaan. Päätin vaihtaa koulua Tampereelle, Hervannan toimipisteeseen. Kesän aikana muutin myös pois kotipaikkakunnaltani. Kouluni alkoi tai lähinnä jatkui lähes kaksi viikkoa sitten, ja tämän viikon maanantaina aloitin työssäoppimisjaksoni. Opiskelen toisella lukuvuodella, olen tavallaan kertaamassa syksyä ja oppimassa uutta kevään aikana. :-)

 photo insta2_zpsddf86752.jpg

Olen työssäoppijana Itellan logistiikkaosastolla, ja olen tykännyt ainakin tämän viikon perusteella työstäni ihan älyttömästi! Olen vielä seuraavat kolme viikkoa repsikkana, eli pääsen tutustumaan nimenomaan kuljetuspuoleen suoraan omin käsin. Ja saa samalla nähdä maisemia, tää homma on melkoista maakuntamatkailua. :-) Viimeiset neljä viikkoa työssäoppimisjaksostani työskentelen terminaalityöntekijänä, eli ajan trukkia, lastaan autoja, järjestelen terminaalia jne. Sitäkin odotan innolla, taas tulee vähän vaihtelua työpäiviin. Ainoa miinus tällä hetkellä ovat pitkät työpäivät, mutta toisaalta niiden ansiosta saan aina perjantain vapaaksi. Tämän viikon ajan olen herännyt joka aamu 5:15, lähtenyt ajamaan töihin kuuden jälkeen aamulla, ollut takaisin terminaalilla noin kello 16:30-17:00, eli kotiin olen päässyt vasta puoli kuuden hujakoilla. Ja jokainen päivä on erilainen, kuljettajan päivät eivät ikinä mene ohjekirjojen mukaan. Niin sanotusti harakoille menneet päivät ovat enemmän sääntöjä kuin poikkeuksia. Aikataulut saattavat olla todella tiukkoja, mutta välillä niitä on mahdoton noudattaa.

 photo insta5_zps8334ff61.jpg
Tarkoituksenani olisi valmistua keväällä 2015. Virallinen ammattinimikkeeni tulee olemaan yhdistelmäajoneuvonkuljettaja eli kansan kielessä rekkakuski. Saamme koulusta niin hyvät valmiudet alaan, että pystyn työllistymään sekä kuljetukseen että terminaaliin. Pääasiassa tietysti kuljettajan töihin. Valmistuessani omistan sellaiset ajokortit, millä saan ajaa henkilöautoa, kuorma-autoa ja yhdistelmää (puoliperävaunu tai täysiperävaunu). Lisäksi löytyy trukinkuljettajan ajokortti, ADR-luvat (vaarallisten aineiden kuljetuslupa, sisältäen muistaakseni kaiken muun paitsi pommit ja radioaktiiviset aineet) ja ammattipätevyys, tottakai! :-)

Naiset. Mikäli ala sattuu yhtään kiinnostamaan, hakekaa ihmeessä! Nykypäivänä teknisistä aloista halutaan saada tasa-vertaisia, ja jonkin verran terminaaleilla näkeekin jo naispuolisia kuljettajia. Ja sitäkin enemmän varastotyössä. Nainen voi olla ihan yhtä hyvä kuljettaja ja sopiva työntekijä näihin hommiin, kuin miespuolinen kollegansa. Ja tässäkin työssä on se etu, että nuoria mieskuljettajia tulee paljon teillä ja terminaaleilla vastaan... ;-) Hehe. 

Jos jäi jotain kysyttävää, kysykää ihmeessä pois! Yritän vastata parhaimman mukaan. :-)

16 kommenttia :

  1. Heheee, ollaan samassa koulussa! Itse opiskelen siinä B-rakennuksessa ulkoasuntoteutusta. Oma työssäoppiminen vasta kevätpuolella. Sitten kun palaat kouluun tunneille ja spottaat mut jossain niin saa tulla nykimään hihasta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! :o Aika huikeeta kun joku tunnistaa. :-D Itse pyöriskelen siellä J-rakennuksessa toisesta jaksosta kesäloman alkuun asti. Ja ehdottomasti tulen nykäisemään! Tunnen nimmittäin koulusta aivan liian vähän ihmisiä, ja se vähän ahdistaa. :-)

      Poista
  2. Tosi hauska postaus :) Ja tiiän myös paljon naispuolisia kavereita tässä alueella jotka myös opiskelevat alaa ja ovat pitäneet siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla että tykkäsit :-) Onneksi tääkin ala on "naisellistumassa" pikkuhiljaa, joka on vaan hyvä juttu.

      Poista
  3. Toi ala kuulostaa mulle naiselle vähän oudolta, mut oonki varmaa vähä jumiutunu johonki ennakkoluuloihin tai jotai :D mut tää sun postaus toi kyllä pikkusen positiivista näköalaa tähän alaan. Sait sen vaikuttamaan jopa mielenkiintoselta!

    Kiva ku oot löytäny oman alas ja toi koulunki vaihto autto saamaan opiskelumotivaatiota takasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meneehän se osittain vielä nykypäivänäkin niin, että on "naisten aloja" ja "miesten aloja" :-) Yhä enemmän näkee lähihoitajina tai parturi-kampaajina miehiä, mutta myös raksalla tai logistiikalla naisia.

      Kiva kuitenkin, että tästä postauksesta oli "apua" ja sait vähän positiivisemman kuvan tästä alasta :-)

      Poista
  4. Pakko jo kommentoida tähän, vaikka toki sun blogia oonki kaikessa hiljaisuudessa seuraillut jo pidemmän aikaa. Itse nimittäin työskentelen naisena raksalla ja oikein hyvin oon sopeutunut ja siellä pärjännyt jo useamman vuoden. Tosiaan uskallusta kehiin ja enemmän naisia ns "miesten aloille"! :)Ja tietty sulle tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että täältä löytyy myös anonyymilukijoita :-) Ja kiitoksia tsempeistä! Mulla on myös muutama naispuolinen tuttu raksalla töissä tai opiskelee rakennusalaa. Ois hienoo tulevaisuudessa nähdä enemmän naisia juuri näillä "miesten aloilla" :-) Kun raksa, metalli tai logistiikka ei oo yhtään sen enempää ydinfysiikkaa tai rakettitiedettä kuin vaikka sosiaaliala, parturi-kampaajan työt tai kondiittorin ammatti. :-D

      Poista
  5. Tosi mielenkiintonen postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Mullaki menossa toinen vuosi logistiikan opinnoissa! :)Ja meidän luokalla on puolet tyttöjä, että näin täällä oulussapäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä että lukijakunnasta löytyy "kollega" ! :-D Ohhoh, teitäpä on paljon! Meillä Tampereella logistiikalta löytyy ehkä yhteensä sen verran tyttöjä kun teidän luokalla on. :-D

      Poista
  7. Musta on aina kiva kun naisia ajautuu ns. miesten aloille. Itsekin opiskelen tietotekniikkaa ja vaikka välillä tuntuu siltä että tekisi mieli repiä silmät ja hiukset päästä ja heittää serverillä vesilintua, niin tuskinpa vaihtaisin. :) Kyllä mekin pärjätään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä naisista on vaikka mihin! We can do it. ;-) Hienoa, että enemmänkin naisia ajautuu "miesten aloille". Tai mun mielestä nykypäivänä ei pitäis puhua enää aloista sukupuolen perusteella, yhtä hyvä lähihoitaja voi mieskin olla, niinkuin nainen esimerkiksi hitsari. :-)

      Poista
  8. Ihan sikamielenkiintoinen teksti! Vaikka mä opiskelenkin kone- ja automaatiotekniikkaa Tampereella, silti kauheen kiva lukee sun ajatuksia tästä alasta, kun kuitenkin liittyy tekniikkaan samoin kun mun oma ala! :D Munkin luokalla on vaan yksi tyttö haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitoksia! :-) Missä toimipisteessä opiskelet? No tiedät sitten varmasti hyvin miltä musta tuntuu, kun on miesvoittoinen luokka. :-D

      Poista

Asialliset kommentit otetaan avosylin vastaan, asiattomat menee suoraan roskakoriin. Kiitos kommentistasi♥