torstai 1. elokuuta 2013

Hakusessa uusi luottomeikkivoide!

 photo IMG_3886-1_zpsa78c5c94.jpg
Ostin jokin aika sitten Maybellinen BB-voidetta, joka on tarkoitettu normaalille/rasvoittuvalle iholle. Itselläni on aika pitkälti sekaiho, mutta halusin silti kokeilla. Ensin oli tuohon mielettömän tyytyväinen, koska ko. meikkivoide melkein imee kaiken rasvan ihosta pois! Eli tulos oli todella mattainen. Eikä meikkiä tarvitse korjailla pitkin päivää. 

Parin viikon käytön jälkeen huomasin kuitenkin kasvojeni ihossa muutoksia. Ennen "ongelmakohtiani" suhteellisen hyväkuntoisessa ihossani olivat lähinnä otsan, leuan ja poskipäiden alueet.  Kahdessa jälkimmäisessä kohdassa epäpuhtaudet näkyivät pieninä mustapäinä ja näppyinä, ei niinkään varsinaisina finneinä. Näpyt alkoivat kuitenkin leviämään, ja otsa muuttumaan lievästi epätasaiseksi. Ennen niin sileät leukaperät ja poskiluut olivatkin yhtäkkiä yhtä näppyjen peittämiä kuin murrosikäisellä teinillä! Ja alan olemaan aika varma, että ne johtuvat liian paksusta pohjustuksestani, kun puuterikaan ei mitään kauhean kevyttä ole. 

Meikit ei ole se pääprioriteetti mihin panostan, eli ehdotelkaa mieluiten alle 20€ maksavia meikkivoiteita, mitkä ovat teillä toimineet sekaiholla hyvin! :-) Vaatimuksia olisi oikeastaan edullinen hinta ja riittävä peittävyys sekä tarpeeksi laaja sävyvalikoima. Myös samoissa hintaluokissa pyöriviä puutereita saa ehdottaa! Ja olen muuten kokeillut sitä Maybellinen toista BB-voidetta myös, ei sopinut sekään mun iholle, tosin tehden siitä liian rasvaisen.

Kiitän jo etukäteen!♥


12 kommenttia :

  1. Lumene natural coden alle 10 euron meikkivoide on toiminut mulla parhaiten, supermatta lopputulos, peittää sopivasti ja on tosiaan halpa ♥ Löytyy sävyjä ihan kalpeillekin ihmisille, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon joskus kokeillutkin tota, mutta siitä on jo aikaa. Silloin en tykännyt, mutta voihan olla että nyt tuo meikkivoide voiskin sopia. :-) No mä en onneks oo ihan kalman kalpee, niin löytyy aika monesta meikkisarjasta mulle sopivia tuotteita. :>

      Poista
  2. Mä olen käyttänyt varmaan kolme vuotta Lorealin True Matchia ja tykkään kyllä. Siitä löytyy sävy jopa mulle, vaikka olenkin lakana :D Peittää myös ihan hyvin. Maksaa jotain 16 euroo, jos en ihan väärin muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorealin meikkituotteisiin en juurikaan ole tutustunut, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote. :-) Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. okei, eli en taidakaan ostaa tuota, varmasti tulee sama ongelma itsellenikin :) itsellänikin sama ongelma "MINKÄ HITON MEIKKIVOITEEN MÄ OSTAN JOKA OIS HALPA JA HYVÄ" :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on iholla sellaista kunnon tahmeeta tahnaa, ei tosiaan mitään kevyesti heleyttävää vaan lähinnä laastia. :-D Ja luulin eka tulleeni hulluksi kun aloin näkeen näppyjä pitkin naamaa, mutta jopa poikaystäväni (miehethän ei tunnetusti huomaa yhtään mitään...) totesi että mistä noi näpyt on mun naamaan ilmestynyt. :-D

      Koen itse saman ongelman suhteellisen usein! Kiitos sekaihon♥ Ja kun on niin pihi etten todellakaan laita jotain viittäkymppiä meikkivoiteeseen. :> Ihokin on kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että periaatteessa en ehkä tarvitsisi meikkivoidetta.

      Poista
  4. Kivan olonen blogi sulla, hieno banneri ja kirjotat hyvin! Kuvat voisi olla vähän valosampia. :-)

    tuuliemiliaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) No omasta mielestäni lähinnä tässä postauksessa kuva on vähän turhan pimee. :-D Mutta kiitoksia silti mielipiteestäsi :>

      Poista
  5. Mun on kanssa pakko liputtaa Lumenen Natural Coden puolesta! Mulla on välillä ihan älyttömän kuiva iho (esim. nyt ...) ja joskus se vaan "valuu" rasvaa. Muutenki kalpeelle iholle ihan täydellinen sävykin löytyy. Love it! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tosiaan joskus tota ko. merkin meikkivoidetta testannut, mutta siitä tosin on nyt jo muutama vuosi aikaa. :-) Ehkäpä pitää antaa sille uusi mahdollisuus! Kiitoksia siis vinkistä. ;>

      Poista
  6. Maybellinen Fit Me toimii ainakin mulla! Kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sitä joskus itseasiassa ollutkin, mutta oli liian tumma sävy silloin ja jäi käyttämättä. Mutta voishan sitä testailla uudelleenkin! :-)

      Poista

Asialliset kommentit otetaan avosylin vastaan, asiattomat menee suoraan roskakoriin. Kiitos kommentistasi♥