tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tired of being sick

Eilisestä selvitty hengissä ja päästiin tänään hoitamaan asioita sekä lähdettiin vielä Nokialle moikkaamaan äitiä ja kaveriporukkaa! :-) Samalla reissulla mut (tai oikeastaan meidät) pyydettiin "lapsenvahdiksi" 16-vuotiaalle veljelleni muutamaks päiväks, kun vanhukset lähtee reissuun. Mikäs siinä! Eli huomisesta perjantaihin postailenkin sitten toiselta puolelta Pirkanmaata. Tänään en tosin saanut kuvattua muuta kuin asukuvat. Tässä illan aikana oon ihan kiitettävästi taas niistänyt ja aivastellut, ja nyt kuumottelee, että jos sairastun uudestaan flunssaan, joka viimeksi kesti kaksi viikkoa - tällä hetkellä kun siihen ei olis aikaa! Yritän nyt ottaa mahdollisimman paljon lepoa ja droppia, ettei tarvitse vajaan kolmen viikon päästä lähteä sänky selässä kouluun. :-D Ja rentoutuminen onnistuu kyllä, sillä sain tänään kaverilta Sons of Anarchyn vitoskauden ja muutaman leffan, ilta tai no oikeastaan loppuviikko kuluu varmaan pitkälti niitä katsellessa

Kirjoittaminen tökkii taas ja pahasti, ehkä mä vaan tyydyn lukemaan blogeja ja tuijottamaan telkkaria. Illanjatkot kaikille!♥

 photo asu9-1_zps744b7c28.jpg photo asu9-2_zps105977e7.jpg photo asu9_zpsd65c9130.jpg
huppari, t-paita, farkut kirppis • tennarit Skopunkten

16 kommenttia :

  1. sulla on kyllä kiva kirjotustyyli vai miten sen ny sanoiskaan :D upeita kuvia myös! :)

    http://ttomorrowisjustamystery.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. tuleeko blogin nimi volbeatin biisistä? :> tosi kiva blogi & ihanat hiukset sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän se sieltä juurensa juontaa. :-) Jossain kohtaa kyseinen kipale oli ihan mun lemppari ja samoihin aikoihin mietin hiljaa pienessä mielessäni bloggaamisen uudelleen aloittamista. Volbeatin pauhatessa taustalla tajusin että mikäs muukaan vois olla parempi nimi mun blogille kuin 16 dollars. :-D Ja kiitoksia kehuista! :>

      Poista
  3. Toi pinkki tukka sopii sulle niin hyvin :) Ois siisti nähä sulla joskus kunnon emo vaatteet, meikit ja semmonen emo-otsis ja suora tukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! :-) Hahah eikä ois, itse en pidä emotyylistä yhtään :-D Mutta ideana tosin ihan hauska! Näistä tosin ei varmaan leikkauksen takia sais niin hyvää emolettiä.

      Poista
  4. Moikka! Kiva kuulla että tykkäsit blogistani! Rockabilly-tyyli iskee tuhatta ja sataa ehdottomasti, tykkään sinun tyylistä - ja hiuksista! Sait siis minustakin uuden lukijan! :)

    -Sara Ladylike Delicacy blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon! :-) Ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  5. Oww woow, toi tukka on nii makee :D


    ♥: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitoksia! :-D Vähän vaan vaatii ylläpitoa.

      Poista
  6. tosi kiva blogi, ja sulla on toosi kivat hiuket :)

    sait lukijan ;)

    > jennaaas.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Ihanan väriset hiukset ja oot muutenkii tosi nätti!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! :> Nää lämmittää aina mieltä.

      Poista
  8. oiii fiftarityyli ♥ vaikka en itse nyt kröhöm itse pukeudu siihen suuntaan mutta jokin siinä viehättää.. :D
    uusi lukija täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa :-D No hyvä että miellyttää silmää! Ja tervetuloa lukemaan :>

      Poista

Asialliset kommentit otetaan avosylin vastaan, asiattomat menee suoraan roskakoriin. Kiitos kommentistasi♥