tiistai 13. elokuuta 2013

Good morning little school girl

 photo kollaasi6_zpsa44b6bbc.jpg

Tänään (tai no eilen, koska kellon mukaan ollaan jo tiistain puolella) en tarttunut kameraan ollenkaan. En jaksanut raahata sitä kouluun mukaan ja lopulta se vain unohtui. Tekstin kuvituksena eilisiä pärstäkuvia siis. Nukuin viime yön todella huonosti, säpsähdin kaksi kertaa hereille ja luulin nukkuneeni herätyksen ohi. Pientä stressiä siis havaittavissa... Aamupala ei mennyt kurkusta alas ja jännitin ihan hirveästi. Pahin jännitys on helpottanut, mutta odotin ehkä olevani hieman enemmän innoissani kouluunpaluusta. Motivaatiomittari raksuttaa yllättävän alhaalla... No, eiköhän se tästä kun homma lähtee kunnolla rullaamaan. :-) Ja yksi miinuspuoli on tuo koulumatka, vajaa 40 kilometriä yhteen suuntaan. Mutta sen onneks huristelee meidän laiskaakin laiskemmalla Toyota Carina II:lla puoleen tuntiin. Huomenna onneksi selviää mun seuraavan kymmenen viikon opiskelut, koska tää eka jakso on mun kohdalla ihan auki, kun muut lähtee työssäoppimaan.

Oon tänään kerrankin syönyt hyvin ja normaalisti (alkoi jo etomaan kesän roskaruokamenu), sekä laktoosittomasti (mulla epäillään laktoosi-intoleranssia...) ja kerrankin voin todeta, että mahani ei ole turvoksissa, kipeä, ähkyssä, ärtynyt ja on muutenkin hyvä olo. :-) Tämän päivän ruokavalioon kuului koulussa lounas (perunoita, lihapullia, kastiketta, leipää ja lasi maitoa), avoppilassa illallinen (perunoita ja jauhelihakastiketta) ja iltapala (kesäkurpitsa&tuorejuusto-keitto) sekä yöpala (neljän viljan puuroa hillolla ja maidolla). Yritän jatkossa pystyä syömään yhtä monipuolisesti ja terveellisesti, aamupala tosin pitäisi vielä lisätä listaan. Tänä aamuna jännitti niin tolkuttomasti että en saanut edes yhtä ruisleivän suupalaa kurkusta alas.

Keskiviikko-perjantai eli loppuviikko on tällä tietoa vapaa, kelpaa! Ens viikolla alkaakin sitten opiskelu, tavalla tai toisella. :-) Tästä taisikin tulla aika pitkälti vain tällainen fiilispostaus, joita on silloin tällöin ihan kiva tehdä. Antaa vaan näppäimistön laulaa. Mutta nyt voisin painua pehkuihin, koska herätys taas 7:30. Hyvää yötä! ♥

8 kommenttia :

  1. Kesällä ainakin itselläni menee ruokavalio niin sekaisin!:D täytyisi myös itse palata pian siihen normaaliin ruokaan:) Hyvä jos pieni ruokavalion muutos on poistanut sulta vatsakivut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama homma! :-D Oon kyllä viime päivät niin nauttinut normaalista ruoasta, jopa kouluruoasta! Mikähän mua vaivaa... :-D Toivottavasti pysyvätkin poissa, täytyy vaan enemmän kiinnittää huomiota siihen, että laittais suuhunsa mahdollisimman paljon laktoosittomia tuotteita. :>

      Poista
  2. Plaah, mullakin täyttynyt koko kesän maha roskaruualla.. Toivottavasti koulun ja arjen myötä palautuis normaali rytmi syomiseenkin 8)
    Mullahan on itellä kans laktoosi-intoleranssi ja gluteeniton ruokavalio ja vaikka mitä muuta, tekee siis syömisen monipuolisuuden välillä tosi hankalaksi! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Koko kesä meni oikeastaan niin ettei muka missään välissä ehtinyt kotona syömään, niin aina "käytiin haukkaamassa jotain pientä" eli toisinsanoen pizzaa, kebabia, mäkkiä, hesee... Alkaa tulee jo korvista. :-D Ja mä en tiennykkää että sä oot keliaakikko! Laktoositon ruokavalio nyt vielä on aika peace of cake (hehe), mutta gluteeniton on kuulemma jo vähän haastavampi? :/ Tosi harmi sun kannalta. Mua harmittaa jo se, että kun ennen oon pystynyt syömään mitä vaan ja nyt täytyy kiinnittää huomiota siihen, ettei tulis maitolasia enempää juotua/syötyä laktoosia päivässä. :/

      Poista
  3. Voi että, täälläkin sama homma. Ei vaan oo tullu kokkailtua ja se paras vaihtoehto oli tänä kesänä bigmac ateria mukaan aurinkoon. Noh jos nyt osais ruokkia itseään muullakin nyt syksyllä :)). Ja minullakin käytössä laktoositon maito, mutta jostain syystä vaan "raaka/tavallinen" maito on tehny oireita, mutta ei vaikka rahkan tai jäätelön muodossa o.o... Sulla on muuten hirmu suloinen hymy :3

    KickstartMyHeartIina



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin tutulta :-D Aijaa! Mulla tulee kyllä jogurtista, viileistä, rahkoista yms oireita. :o Mutta hyvä juttu tietysti sun kannalta, niin ei tarvitse kaikkea vaihtaa laktoosittomaan. :> Ja kiitän kovasti!

      Poista
  4. Oot tosi nätti:) Mites ois ehdotuksena, aamurutiini postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :-) Ja hei, hyvä ehdotus! Pistetään korvan taakse :>

      Poista

Asialliset kommentit otetaan avosylin vastaan, asiattomat menee suoraan roskakoriin. Kiitos kommentistasi♥