sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Sunnuntai on päivistä turhin

Jos multa kysyttäis, sunnuntain vois huoletta poistaa koko viikosta! Voi johtua toki asennoitumisestakin, mutta mä en itse ikinä saa sunnuntaisin mitään aikaiseksi ja kaikki masentaa. Kaupat on niin vähän aikaa auki ja kaveritkin tuntuu hautautuvan maan alle, kun tämä turha päivä koittaa. Tänään taas vetkuttelin suihkuun menemisen kanssa neljä tuntia, kunnes anoppi kutsui meidät kakkukahveelle. Oli kuulemma jäänyt joistain juhlista yksi kokonainen mansikkatäytekakku yli, ja meidät päästettiin tietysti tuhoamaan se. Muutenkin tullut koko viikonlopun ajan syötyä kaikkea herkkua (suolaista ja makeaa) yli suositusten, että kohta on jo varmaan pakko alkaa katsoa, että mitä kaikkea shittiä sitä suuhunsa tunkee! Tosin halusin tämän surkean päivän kunniaksi käydä hakemassa leffaseuraksi pussillisen karkkia, eli terveellisemmät elämäntavat siirtyköön huomiselle tai vaikka ens kuukaudelle... ;-)

 photo IMG_3091-1_zps519648a9.jpg photo IMG_3107-1_zps3be7001f.jpg photo IMG_3117-1_zpsf8c9fb20.jpg
Oon alkanut keräilemään Vares-elokuvia, enää puuttuu ensimmäinen, kolmas, neljäs ja kuudes! Tänään ois katseluvuorossa Huhtikuun tytöt, vaikka oonkin sen muutamaan kertaan jo katsellut. :-) Oon niin hulluna kaikkiin rikoselokuviin ja -sarjoihin, että mua ei paljoa joku Reini päänäyttelijänä haittaa! Tosin tällä hetkellä joudutaan katseleen kaikki elokuvat mun kannettavan näytöltä, kun meillä päätti sekä kotiteatteri että tavallinen dvd-soitin sanoa itsensä irti. Voi hyvin olla, että marssin huomenna ensimmäiseen edulliseen elektroniikkapuljuun hakemaan uuden leffojenpyörittäjän...

 photo asu1_zps884ff004.jpgbaseball-takki Leatherheaven • raitapaita kirppis • shortsit & sukkahousut H&M • tennarit Skopunkten

Ja kirsikkana kakun päällä, blogin ensimmäiset asukuvat! Tosin, kuten ylempänä manasin, mua ei kiinnosta sunnuntaisin pahemmin laittautua, joten hiukset on minuutin laittamisen tulos enkä jaksanut tänään yhtään läträtä naamaani. Mutta kuvat puhukoot enemmän puolestaan. Nyt alan nauttimaan karkeista, hyvästä seurasta ja kivasta leffasta! Pahoittelut sekavasta ja pitkästä tekstistä, ajatus ei kulje tänään ihan täysillä, mutta siitä huolimatta kivat illanjatkot kaikille♥

8 kommenttia :

  1. Vähän suurempaa fonttia vois olla mukavampi lukea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi!:-) Mikäli fontin koosta alkaa satelemaan enemmänkin kommentteja, niin alan sitten funtsimaan fontin (koon) vaihtoa, mutta tällä hetkellä pidän itse siitä, että fontti on pienehköä. :-)

      Poista
  2. Ihanat isot ja hyvän laatuiset kuvat! :) ja oon niiin samaa mieltä tosta sunnuntaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Mutta positiivisesti ajateltuna sunnuntai on ihan luvallinen höntsypäivä! ;-)

      Poista
  3. En tiiä miks, mut toi karkki kuva on jotenki sairaan söpö :DD! Oon samaa mieltä, sunnuntai on hyvin ..masentava päivä :D näin kesäsinki, vaikka ei ole koulua huomenna :D btw sul on makeet hiukset, varsinki toi väri, sopii sulle =)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! :-D Ja kiitoksia kehuista! Kouluviikkoina sunnuntai vasta masentaakin, kun tietää että seuraavana aamuna on aikainen herätys, maanantai ja arki alkaa taas... Pitää siis nauttia tästä kuukaudesta vielä, ennenkuin pitää mennä istuskeleen pitkästä aikaa koulun penkille! :-D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :-) Ainakin tuon bloggerin avatarin mukaan!

      Poista

Asialliset kommentit otetaan avosylin vastaan, asiattomat menee suoraan roskakoriin. Kiitos kommentistasi♥